keskiviikko 31. elokuuta 2016

nuhanenän ajatuksia

Heips taas piiitkästä aikaa.

Kun heräsin viime torstaina, oli mun nenä ihan tukossa, päätä jomotti ja ihan järkyttävä olo oli, en olisi millään halunnut nousta sängystä ylös. Muhun oli iskenyt se joka vuotinen, jäätävä syysnuha. Ja mä ajattelin, että en nyt todellakaan jaksa tämmöstä. Olin ihan hermona, kun en päässy salille purkamaan paineita, piti nukkua suu auki niin, että aamulla oli ihan kuiva koko naama. En uskaltanut niistää, koska pelkäsin, että mun nenästä alkaa vuotamaan verta ja se olisi "ihan maailmanloppu", sillä en jaksaisi taas sitä 4 tunnin verenvuodatusta. Kun olin aivan liian ärsyyntynyt siihen kaikkeen aloin pohtia, että miksi? Miksi teen tällaisesta tavallisesta asiasta itselleni kamalan ison taakan ja paineen? Kaikki ihmiset ovat välillä hetken kipeänä ja sitten taas ollaan terveenä ja tehdään erilaisia asioita. Mietin, kuinka moni ihminen kärsii samaan aikaan kuin minä, jostain kamalasta taudista, sairaudesta, joko ohimenevästä tai koko elämän kestävästä. Kuinka moni ihminen valittaakaan niin pienistä asioista, kuin esim. nuha, päänsärky tai mikä tahansa pieni juttu, kun maailmassa ja ihmisillä tapahtuu paljon kamalampiakin asioita? Kun sitten illalla makasin siinä sängyllä enkä pystynyt nukkua, koska kaikki tuntui vaan niin epämiellyttävältä, mietin kuinka paljon pahemmissa tilanteissa olen itseni kanssa ollutkaan. Pieni ohimenevä flunssa on pientä niiden kaikkien ahdistuksien, itsetuhoisten tekojen ja ajatuksien rinnalla mitä minä ja moni muu olemme joutuneet kestämään. Joten päätin vain ajatella, kuinka terve olenkaan tällä hetkellä ilman tätä pientä flunssaa.

Pointtinani on, että terveys on ihan sairaan upea asia, Ihmiset ei mielestäni arvosta sitä tarpeeksi, vaan valittavat jokaisesta pienestä asiasta mikä nokan eteen osuu. (myönnän itsekin tämän.) Terveellinen ihminen on onnellinen. Se, että sinulla on terve mieli on upeeta. Terve kroppa, upeeta. Jokaisen pitäisi oikeasti olla super onnellinen jos on terve. Vaikka sulla ei olisi kaikki asiat ihan niinkun haluaisit tai toivoisit, jos olet perusterve ihminen,ole onnellinen, sillä jollaki täällä on todella paha olo itsensä kanssa, joku makaa sairaalassa letkuissa, joku saa tietää, että on enään 2kk elinaikaa ja ne toivoo, että ne olis niinkun sä. Mua ei haittaa vaikka en ookkaan siinä kunnossa missä haluaisin olla, mua ei haittaa jos multa löytyy pari liikakiloa sieltä sun täältä, koska mulla on hyvä ja terve olo. Saan treenata miten haluan, käyn koulua, voin juosta ja kävellä, puhua ja laulaa niin paljon kuin haluan. Mulla ei oo ollut niitä jäätäviä mahakipuja, joita mulla oli, kun söin todella vähän, mulla ei oo illalla sellanen olo, että en herää enää seuraavaan päivään, koska tuntui, että sydän lopettaa lyömästä. En pelkää tuollaisissa asioissa enää itseni puolesta. Mun mielestä silti jokainen ihminen saa kyllä tehdä töitä sen eteen, että on kokonaan terve. Jokaisella on omat vaikeudet ja tavoitteet itsensä suhteen, mutta kuinka mahtavaa onkaan kun tuntee itsensä terveeksi ja voi todeta sen todella itselleen.

Mä niin haluaisin auttaa ihmisiä, jotka kokevat elämässä samanlaisia asioita kun itse olen kokenut. Koska ainakin omasta mielestäni, juuri sellaisilta ihmisiltä jotka tietävät miltä jokin tuntuu, on parasta ottaa apua vastaan. Se, että on vaan lukenut kirjoista tai nähnyt sivusta, ei oikeasti ole sama-asia kuin sitten kun itse olet kokenut jotain. Ihmiset tarvitsevat toisiaan. Kokoajan tuntuu, että kaikki vaan erääntyvät toisistaan, puhuvat pahaa toisista ja halveksii toisiaan. Se ei oikeasti auta ketään eteenpäin. Mun mielestä tuntisimme itsemme terveemmiksi myös sillä tavalla, jos vain auttaisimme, kuuntelisimme ja pitäisimme toisistamme huolta!<3 Kukaan ei ole toistaan parempi täällä.

Joten kun sulle iskee se "kuolemanuha" tai jokin muu kipeyden hetki, muista ajatella, kuinka ihanalta se tuntuu kun olet taas hetken päästä terve tekemään kaikkea mahdollista, mitä ikinä haluatkaan. Älä jämähdä miettimään kuinka kamala olo sulla on, vaan mieti kuinka hyvä olo sulla on kun olet taas terve<3 Kaikki vaikeammat sairaudet, mielentilat ym. voi myös parantua. Se mitä olen tässä oppinut on, ettei koskaan kannata luovuttaa eikä ikinä kannata menettää toivoa!

puspus,
maija

(anteeksi huono suomen kieleni ;))








perjantai 24. kesäkuuta 2016

B niin kuin Balance

heippodei :)

Päätin nyt taas pitkästä aikaa kirjottaa hieman ajatuksia mitä on mielessä!
Mun tän hetkistä tilannetta ja tavoitteita vois kuvailla yhellä sanalla: Balance. Mun mielestä jokaisen ihmisen olisi tärkeää omaksua omaksi elämäntavakseen ja tavoitteekseen melkeinpä jokaisessa asiassa balanssi. Sitä mä olen itte koko elämäni ajan yrittänyt tavoitella ja voin sanoa, että helppoa ei ole ollut. :D Varsinkin vaikeina, alamäki aikoina usein ajattelen, miksen voisi elää kuten ns. normaalit ihmiset, nauttia elämästä ilman pirullisia ajatuksia aivoissani etten voisi tehdä jotain tai että minun pitää totella tiettyä kaavaa koko elämäni, että olisin onnellinen ja pärjäisin. Mutta kuinka monella ns. normaalilla ihmiselläkään on hallussa "balanssi elämäntyyli"? Tai voiko ihmisiä kokonaisuudessaan luokitella edes normaaleiksi? Haha, tätä voisi jatkaa vaikka kuinka. Mutta totuus on mielestäni, että harvalla se on hallussa ja kukaan meistä ei ole normaali.Jokainen meistä on luotu kauniiksi omanlaiseksi yksilöksi, jolla on pimeät sekä valoisat puolensa. Joillakin ne on enemmän piilossa, joillakin liikaa esillä. Mutta kukaan meistä maanpäällä elävistä hengittävistä olioista ei ole oikeassa, jos väittää jotakin mallia normaaliksi. Niin mä aattelen. Pakko sanoa kyllä, että olen tavannut henkilöitä, jotka hallitsevat itse tiedostamattakaan balanssin elämässään. He ovat olleet maailman ihanimpia yksilöitä, joita olen tavannut. Niin elämän intoisia ja nauttivat hetkestä, eivätkä stressanneet sellaisista asioista mistä esim. minä stressaan aivan järkyttävästi _joka_ päivä. Siinä on tavoittelemista itsellä varsinkin. Mutta oon ottanut sen eräänlaisena haasteena.

Oon tehnyt itseni kanssa tällästä, mitä haastan jokaisen tekemään! Mieti mitä "balanssi" merkkaa sinulle, kirjota vaikka ihan ylös asioita, mitä haluaisit korjata elämässäsi ja mitä sun pitäis tehdä, että niin kävisi. Kirjota mihin haluaisit muutosta ja mikä taas on hyvin, mistä haluat pitää kiinni. Kirjota myös tavoitteita ja unelmia ja mene niitä kohti!!. Mä itse kirjotan ylös aina mitä mieleen tulee ja pohdin niitä, se saattaa olla ahdistavaa, varsinkin jos itselle ne ovat vaikeita asioita. Mutta kun ne käsittelee itsensä kanssa, niistä tulee loppujen lopuksi helpompia ajan myötä ja jossain kohtaa et välttämättä ajattele asiasta samalla lailla. Unelmat ja tavoitteet taas ovat mielestäni super tärkeitä ihmisille. Muistan kun joskus sanoin äidilleni, että unelmoin liikaa asioista ja hän vastasi ettei ikinä ole unelmoinut mistään, musta se kuulosti ihan hullulta, en osaisi kuvitella elämää ilman unelmia! Hän myös vielä sanoikin, että pidä unelmoinnista ja unelmista kiinni, koska se todellakin on tärkeää.

Mulle itselle on ollut nuoresta iästä saakka vaikeita asioita esim. nämä: syöminen, liikunnan hallitseminen ja sen kohtuus, itseni arvostelu ja hyväksyminen, kuten on varmaan tullut aiemminkin selville. Usein mietin, mitä jos en koskaan olisi sairastunut esim. tähän syömishäiriöön, miten erilainen ihminen olisinkaan. Olen usein syyttänyt itseäni kaikesta siitä, mitä olen itselleni ja myös muille tehnyt, koska en voi muitakaan syyttää "viallisista aivoistani". Olen aikalailla päässyt siitä yli ja olen sitä mieltä, että ilman kaikkia vaikeuksia omassa elämässäni, en olisi näin vahva ihminen mitä olen nykyään. Välillä olen liiankin vahva. Välillä teen itselleni liian kovan kuoren, eikä kukaan osaa katsoa oikeasti sisimpääni kuinka hauras se on joskus ollut ja kuinka helposti se haurastuu. Se siitä nyt kuitenkin. Pointtina on, että balanssin hakeminen mulle itselleni on todella tärkeää, koska olen heitellyt itseäni niin moneen eri loukkuun mistä on ollut todella vaikea päästä pois vajoamatta uudestaan. Mutta niistä loukuista on mahdollisuus nousta ja löytää se itselle sopiva balanssi elämässä!! Ei saa vaan antaa niiden vaikeuksien viedä liikaa mukanaan ja hukuttaa mukanaan.

Jokaiselle balanssi siis voi tarkoittaa eri asioita, ei unohdeta sitä. Minulle se tarkoittaa elämää, jossa ei ylenpalttisen liikaa mieti syömisiä, ei tee liikunnasta pakonomaista, olisi tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on, ei miettisi liian tarkasti jokaista asiaa hiuskarvaa myöden,olisi onnellinen ja nauttisi omasta elämästä juuri sellaisella tavalla mikä tuntuu hyvältä! Ja sitä kohti ollaan menossa. Balanssin tarkoitus sinulle voi eri aikakausina muuttua tai balanssin löydettyä et edes ajattelisi sitä enään tavoitteena..se vasta mahtavaa olisikin! Tärkeää on vaan sisältää itselle tärkeät asiat ja mennä niitä kohti ja mikä tärkeintä..elää täysillä! Hirveän positiivista, mutta pakko sanoa, että kyllä niitä alamäkiäkin pakostikkin tulee ja kuuluukin tulla, mutta tärkeintä on että niistä pääsee aina ylös!

Alle kuukauden päästä täytän tosiaan 18- vuotta ja olen mielestäni aika valmis aikuisuuteen ja sen haasteisiin. Nyt siis vaan nokka kohti tulevaisuutta ja tasapainokasta elämää täynnä iloa, surua, kovia treenejä, terveellistä ja joskus ei niin terveellistä ruokaa, pieniä ja suuria onnen ja surun hetkiä, onnellisuutta ja unelmia<3


Ihanaa juhannusta missä ikinä sen vietättekään! <3








terkuin,
maija<3

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Waist Training


OMAKOHTAISIA KOKEMUKSIA WAIST TRAINERIN KÄYTÖSTÄ


Aattelin siis kirjottaa hieman omista kokemuksista koskien waist trainereihin! Ostin ekan waist trainerini hyena empireltä S koossa, mutta se ei millään mennyt kiinni, halusin nopeaa toimintaa, joten myin S kokoisen ja tilasin uuden M koossa ja se oli hyvä mulle. Noo kuitenkin parin viikon ahkeran treenin ja trainerin käytön jälkeen M koko tuli liian isoksi mulle, ja arvatkaa vaan rupesko ärsyttämään kun olin myynyt sen pienemmän koon...

tässä silloin joku ilta naturaalina vähä waist traininkii!


Noh, kuitenkin päätin että haluun vielä pienemmän trainerin, että sais vähän mahaa kuntoon ja muotoja, joten tuossa viimeviikolla tilasin Fashiongirl:istä S kokoa olevan trainerin, joka oli ihan super iso mulle, hermot meni ja tilasin sieltä uuden xs kokoisen kun viimein jaksoin ottaa mittanauhan ja mitata oman vyötärön kapuuden ja kappas xs kokoinen olikin just bueno! 




ELIKKÄS..

Itse olen todella todella rakastunut waist trainerin käyttöön. Monet vänkäävät vastaan, että eihän tuollainen 'vyö' voi kroppaasi muokata yms. (käytettiinhän joskus muinoin kunnon korsetteja ja kaikilla naikkosilla oli upean malliset kropat!) No mutta eihän se yksistään voikkaan. Elintapasi vaikuttavat paljon, kuinka ja miten paljonko waist traineri voi auttaa esim. polttamaan rasvaa keskivartalon alueelta tai muokkaamaan siitä naisellisemman muotoista, Tukena pitää tietysti olla liikuntaa ja oikeanlainen terveellinen ruoka. Olen myös itse huomannut, kun treenaan salilla, hikoilen paljon enemmän kun mulla on käytössä traineri treenin aikana,


MITEN WAIST TRAINER VAIKUTTAA MINUUN..?


- Kaventaa vyötäröäsi (huomioi elintavat, älä odota tuloksia yhdessä yössä..:D 2 viikosta eteenpäin rupeet huomaamaan tuloksia, mikäli käytät päivittäin.)

- Parantaa ryhtiä, auttaa selkäkipuihin (korsetin avulla ryhti pysyy suorana ja esim. jännitteet vähenee. Tukee selkää.)

- Nostattaa rintoja (yltää rintojen alle, mistä seuraa nostattava vaikutus)

- Auttaa painon pudotuksessa/ ja/tai kehon muokkaamisessa, koska juuri trainerilla on rasvaa polttava vaikutus keskivartalon alueella.


MITEN KÄYTÄN TRAINERIA JA MISSÄ..?


- 4-8h päivässä olen itse pitänyt traineria käytössä. (suositukset vaihtelee paljon, mutta noilla pitotunneilla itselleni ainakin on tehonnut.

- Voit käyttää sitä koska ja missä vain, parhaiten traineri kuitenkin tehoaa urheilun aikana! Salille, lenkille, mitä sitten teetkään, voit helposti pukea sen paidan alle.

- Muista valita se oikea koko..mittaa kapein kohta vyötäröstäsi (kylkiluiden alta) ja katso nettikaupan kokotaulukosta oman mittasi perusteella sopiva koko sinulle. 

- Muista, että waist trainerin PITÄÄ OLLA HYVIN PIUKKA, ETTÄ SE TOIMII. 

- ÄLÄ YLIKÄYTÄ SITÄ. ÄLÄKÄ LAITA SITÄ ALUKSI KAIKISTA KIREIMMÄLLE, VAAN ANNA KROPPASI ENSIN TOTTUA, ETTÄ KÄYTÄT KORSETTIA.





Itse kyllä suosittelen kaikkia kokeilemaan waist traineria! Aivan ihana. Mulla on ainakin kroppa muokkaantunut sen myötä, vaikka luontaisestikkin tosiaan olen kapeavyötäröinen. Tämän ja treenin avulla saan hyvin vaan korostettua sitä kropanmallia, jonka olen saanut ;) Mutta viis siitä minkä mallinen kroppasi on, kaikki ovat kauniita ja kaikkien on mahdollista kokeilla juuri vaikka tätä traineria ja saada unelmien kroppa! 

Yritin nyt hieman valaistuttaa tästä asiasta, toivottavasti saa jotain irti! :)








Laitan tähän loppuun vielä pari kuvaa, kun oltiin tuossa viimeviikolla kuvailemassa ihanassa auringonlaskussa!<3 Kevät<3







<3 MAIJA


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

SPRING

HEY

Oonpas ollut ahkera kirjoittaja taas kerran..mutta kun päivät kiitää niin kovaa vauhtia, ettei "ikinä ole aikaa"...juupajuu. No mutta joo...

Ihanaa kun kevät alkaa näyttäytymään piilostansa pikkuhiljaa! Mulla on nyt ollu kuukauden ajan jotain outoa kurkkukipua mikä välillä aina tupsahtaa ja sitten taas lähtee ja taas tulee..muutenkin on ollut liikkeellä tosi pahoja ja erilaisia flunssatyyppejä. Olihan jokunen tauti mullakin tuossa pari viikkoa sitten. Niin hirveä nuha, ettei henkeä saanut, verta suoraansanottuna suihkusi nenästä ja päivystyksessä sitten istuskeltiin se 6 tuntia veripapereissa almost pyörtyneenä...joo se oli aikamoista touhua. Noo, siitä päästiin yli ja tässä ollaan!

Hassua ajatella, että kesäloman alkuunkaan ei ole montaa kuukautta enään. Oon jo ihan tunnelmissa, mitä kaikkea sitä kesällä sitten voisikaan tehdä.. niin ihanaa. Viime kesänä, salilla missä kävin, oli niin kuuma ettei sielä päivällä voinut edes olla! Toivottavasti (uskon niin :D) että tässä uudessa ihanassa salissa pystyy mihin aikaan päivästä ilman liikoja kuumotuksia käydä treenaamassa! Muutenkin treenaaminen on nyt ollut todella kivaa ja rentoa tuolla uudella salilla! Suosittelen tulemaan testaamaan WellGo Training Centeriä!! Ihan huippu paikka! (sairaan upee ja hyvä ja upee ja rento ja mahtava ja paras ja ja..) Rohkeasti mukaan babet! :) Olen löytänyt myös kaikkia mulle uusia liikkeitä ja treenaustapoja, kokeillut kaikkea uutta niin on ollut tosi hauskaakin!






Onhan tässä stressiäkin jonkun verran ollut opiskelujenkin suhteen, saako kaiken suoritettua ajoissa, kun syksykin nyt meni miten meni. Mulla on siis vielä ensi kevääseen merkonomin tutkintoa jäljellä ja niin paljon kaikkea muutakin tässä samassa, mutta koitetaan nyt saada paperit ensi keväänä!! Olen jo monta kertaa ollu siinä pisteessä, että jos vaihtaisi alaa tai muuttaisi toiseen kaupunkiin jo opiskelemaan, mutta aina kun olen pääni selvittänyt ja ajatukseni, tulen siihen tulokseen, että olen jo niiin pitkällä, ettei nyt luovuttamaan lähdetä. Ja sehän ei mulla ole tapana. ;)





Tälläistä normaalia arkea tänne mun kevääseen. Välillä sitä miettii, ettei omassa elämässä ole ollenkaan mitään sisältöä, että kaikki on aina samanlaista tylsää.. mutta oikeasti kun rupeat ajattelemaan syvällisemmin ne pienet onnelliset normaalissa arjessa tapahtuvat hetket ovat niitä kultaakin kalliimpia, mistä tulee hyvä olo ja onnellinen mieli ovat ne ihan oikeasti todella tärkeitä ja muistiin jääviä hetkiä joista oma onnellisuus mielestäni paljon koostuu. <3



Yritän saada nyt kuvia, että saisin seuraavaksi kirjoitettua hieman omista treeneistäni, mitä tällähetkellä tykkään tehdä! :)



Nauttikaa nyt näistä ihanista aurinkoisista päivistä <3


<3:MAIJA

tiistai 2. helmikuuta 2016

Väsymystä(kö)?

Tunnetko olosi väsyneeksi? Varsinkin aamuisin? Mä ainakin. Useimmiten eniten aamuinen väsymys on mun kohdalla ollu pari viikkoa todella 'raskas taakka'. Tiiän, että pitäis nukkua enemmän mitä nukun, mutta kun aika ei riitä! Vuorokaudessa saisi olla enemmän tunteja, että kerkeis tehdä kaiken mahdollisen, mahdollisimman hyvin. :D Mutta vuorokauden tunneista kun ei itse voi päättää niin pitää suunnitella aikatauluja (mitkä mun kohdalla ainakin venyy tai lipsuu tai muuttuu 5 minuutin välein, koska keksin jotain muuta mitä en sitten keksinytkään..) tai jotain muuta, miten sais tarpeeksi unta ja asiat hoidettua. Yleensä mulla tulee öisin nukuttua n. 5-7h tai vähemmän, mikä on aikas vähän mulle varsinkin arkisin. Viikonloppusin tietty saa nukuttua paremmin, kun ei ole kiire aamulla yleensä mihinkään. Siis kun herätyskello soi joko 5.15 tai 5.40 silmäni eivät ole edes auki, teen kaiken hyvin roboottimaisesti, peseydyn, teen aamupalaa, valmistaudun kouluunlähtöön ymsymsyms..ja kun istun koulunpenkille silmät alkaa lupsumaan heti kiinni. Joinakin aamuina se on pahempaa ja joinakin ei. En ennen ole ollut tälläinen henkilö, vaan aamuvirkku, aina valmiina vaikka 4 lähtöön..mutta ei nyt. Joten se on alkanut mietityttämään mua. Silti päivän kuluessa piristyn, ja iltaisin en taaskaan olekaan väsynyt silloin kun pitäisi olla.

Kuitenkin tulin tulokseen, koska päivän aikana liikun todella paljon, treenaan, opiskelen ja paljon muuta. On kulutuksenikin kasvanut tässä parin kuukauden aikana valtavasti. Teen päivällä niin paljon kaikkea, että illalla olen ns. 'yliväsynyt' mikä johtaa siihen, ettei väsytäkkään enään ja unet jää liian vajaiksi, mikä taas kostautuu aamuväsymyksellä. Enkä osaa arvioida omaa väsymystäni tarpeeksi..Eikö olekin haastavaa? Miksei ihminen voi nyt vaan itse päättää milloin on väsynyt ja millon ei, millon nukkuu ja milloin valvoo? :D Olisi helppoa. (Kaikkea voi toivoa, vaikka se ei ikänä toteutuisikaan..)

Olen kuitenkin nyt miettinyt, laittanut ylös pari juttua ja etsinyt vinkkejä, jotka auttaisivat aamuiseen väsymykseen niin ajattelin jakaa ne nyt tähän:

- muista AINA aamupala, jotta saat energiaa tulevaan päivään
- koita miettiä illalla huomisen jutut valmiiksi, järjestellä asiat (mun kohalla ei ainakaan toimi, koska keksin taas jotain erilaista mitä en sitten keksinytkään.)
- koita rytmittää päiväsi tasaisesti
- etsi sinulle, se sopiva määrä unta (onhan unentarvekin yksilöllistä. Tunnen ihmisiä, jotka pärjäävät todella pienellä unella, toiset taas nukkuvat sen kun lystäävät.)
- muista myös syödä iltapala ettei verensokeri pääse liian alas -> aamulla nukuttaa vielä enemmän kun verensokeri on super alhaalla
- herää ensimmäiseen herätyskellonsoittoon (koska jos nukahdat uudestaan, saattaa unesi olla syvempää ja heräät vieläkin väsyneempänä)
- Joillakin iso liikuntasuoritus ennen nukkumaanmenoa vaikuttaa uneen negatiivisesti, joten jos olet tälläinen henkilö, vältä iltariehumisia!
- Älä ole liikaa internetissä juuri ennen nukkumaan menoa/tai älä käytä liikaa aivojasi esim. opiskellen, sillä silloin jää 'nörttivaihe' päälle ja aivot hakkaa liikaa.

Onhan niitä muitakin keinoja varmasti, mutta tuossa nyt jotain esimerkkejä! Tietysti voihan esim. aamuväsymyksestä, unettomuudesta tulla todella iso taakka itselle ja siitä pitää mennä keskustelemaan lääkärin kanssa! Älä siis epäröi jos koet, että jokin asia on sinulle liian suuri taakka, eikä kotikonstit auta, niin lääkäriin rohkeasti. :)

Mutta nyt ajattelin itsekin tästä napata parit vitamiinit ja kalkkitabletit poskeen ja mennä nukkumaan!
Hyviä unia!<3 t: (kaks väsyneen näköstä) maija ja mape<3




keskiviikko 20. tammikuuta 2016

:)

Moikkamooiii!

Pian on eka kuukausi 2016 vuotta takana ja mahtava fiilis! Treenit kulkee hyvin ja ruoka maistuu, mikäs sen parempaa. :) Halusinkin valaistuttaa kuinka ennen ajattelin ja varmasti useat vieläkin ajattelevat, että fitness elämäntyyli olisi todella kaavamaista ja samoja ruokia syötäisiin päivästä toiseen. Se on totta, että tästä elämäntyylistä voi tehdä itselleen sellaisen, mutta sen ei tarvitse olla sellaista aina. Ja sen olen tajunnut vasta nyt itsekin. No ennen ajattelin aina, että kaikki se mitä lapuissa lukee on se ja siitä ei sitten varmana poiketa tai mitään ei muuteta, eihän niitä nyt voi muuttaa jos haluan onnistua tässä kaikessa...eihän se niinkään voi olla. Meni aikaa ja ahdistukseni lisääntyi koska olin tehnyt siitä kaikesta itselleni niin kaavamaista, joten aloin syyttämään päässäni kaikkea mikä liittyikään fitnekseen. Siitä pitkälti kesän ahdistuksen johtuivat, koska olin ns. tietämätön. Tiedän, että olisin saanut kaikkea mahdollista tietoa, neuvoa, apua ihanilta valmentajilta, mutta ajattelin epäonnistuvani jos rupeaisin liikaa kyselemään ja haluamaan jotain muutoksia. Kuinka hölmöltä se kuulostaakaan. Nyt on kuitenkin eri tilanne enkä halua niinkään muistella vanhoja, eletään hetkessä ja nautitaan!

Niiiin nyt olen innostunut tästä IIFYM= If It Fits Your Macros tyylisestä syömisestä. Aluksi hain itse netistä jtn tietoa ja selityksiä, mutta nyt tänään kävin juttelemassa Ringan kanssa ja tajusin asian paljon paljon paremmin! Voi itse suunitella ruokailuja ym.
Eli.."IIFYM on lyhenne fraasista ”If It Fits Your Macros”. Tämän ideologian pääpointtina on sovittaa päivän aikana syödyt ruoka-aineet kyseisen päivän tavoiteltuihin makroravinnemääriin. Joustavimmillaan jokainen päivä voi koostua eri ruoka-aineista, kunhan päivän päätteeksi protskua, hiilaria, rasvaa ja kuitua tulee tavoiteltu määrä." (teksti kopsattu Fastin sivuilta.  http://www.fast.fi/2014/iifym-eli-makrojen-sovittaminen/ ) Se tarvitsee opettelua, kuten monet muutkin asiat, mutta aina on kiva oppia kaikesta lisää ja kokeilla! Kaikki on niiin mielenkiintoisaa!!
IIFYM siis tekee ruokailustakin joustavampaa. :) Nyt jos pikkuhiljaa itsekkin pääsen tähän sisälle, hih! Ei sen siis ihan joka päivä tarvitse olla sitä kuuluisaa pelkkää kuivaa riisiä ja kanaa..

Ja minkä nyt kanssa pitää ymmärtää ja mikä on totta, minkä itsekin tajusin, että kisoihin valmistujilla sehän on tarkempaa. Ehkä ennen ajattelin aina että kaikki syövät aina ja joka päivä pelkkää parsakaalia ja kanaa, vaikka ei kisoihin olisikaan menossa. Ajattelin, että ihan outoa se on. Mutta tottakai, jos sinulla on tavoite kisoihin, päivämäärä päätetty milloin sinun pitää olla just siinä parhaimmassa kunnossa ikinä, teetkin kaiken tarkasti ja parhaiten miten pystyt. Niin ruokailun kuin treeninkin suhteen. Silloin on väliä tuliko vähän liikaa puuroa tai liian iso banaani. Ja valmentajien ohjeita noudatetaan ja tehdään kaikki onnistumisen eteen. Kyllähän muissakin kilpaurheilulajeissa valmistutaan parhaiten mahdollisin tavoin kisoihin. Se on eri asia kun olet off-seasonilla. En ole mikään asiantuntia, mutta niin mä ainakin uskon ja ajattelen.

Kaikki ruokailu, treeni, hyvinvointi....ym. asiat ovat niin monen kanttisia juttuja ja todella mielenkiintoisia. Jos on kuullut juttuja no vaikka esim. juuri fitneksestä, saattaa luulot ollakkin ihan vääriä. Asioitakaan ei kannata heti tuomita kuuleman perusteella niinkuin mitään muutakaan! Itseäni ainakin kiinnostaa hirveästi nämä kaikki ruokailu, treeni ym. asiat. Haluankin oppia kokoajan lisää ja lisää..



Kuvahaun tulos haulle gym memes


Kuvahaun tulos haulle gym memes


Kuvahaun tulos haulle gym memes

Noniin hyvää yötä ja energistä viikkoa! ;D <3



<3:Maija


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

January 2016

Nyt se sitten alkoi..vuosi 2016 ! Uusi, lupaava ja jännä vuosi edessä..ootan innolla kaikkea tulevaa, kiva kun on kerrankin sellanen tunne! Useesti kysytään, mitä uuden vuoden lupauksia olen tehnyt ja tosiaan en ole ikinä mitään suurempia lupauksia tehnyt koska mun mielestä ne on vaan turhia 'kehuskeluja', mitä useammat sitten lupailevatkaan. :D riippuu silti toteuttaako lupauksensa vai uhoaako vaan. Mutta jos nyt pitäisi sanoa jotain mitä voisin 'luvata' itselleni vuodelta 2016 on se, että yritän olla niin onnellinen kuin mahdollista. Aion tehdä juuri sellaisia asioita, joista nautin ja mitkä kiinnostavat minua. Haluan myös luvata itselleni etten valittaisi turhista asioista, vaan olisin tyytyväinen tähän hetkeen ja tekisin töitä sen eteen, että jotkin asiat voisivat olla paremmin. :)

Kerron vielä jotain juttuja, mihin aion keskittyä vuonna 2016...

MUSIIKKI

Musiikki on ollut mulle aina kaikki kaikessa. Kuinka ihanaa on eläytyä johonkin lauluun niin syvälle, että unohdat koko olemssaolosi...täydellistä. Itse soitin tosiaan vähän nuorempana n,9 vuotta viulua, kuorolainen, musiikkikoululainen, tanssija...olen tehnyt pienestä saakka asioita, joissa ollaan musiikin kanssa tekemisissä. Olen aina nauttinut sellaisita asioista. No, viulunsoitto sitten jäi siihen kun minulta ruvettiin haluamaan nuottien osaamista ja niistä suoraan soittamista. Sitä minä en jaksanut eikä minulla ollu kiinnostusta nuorempana, koska melkeinpä absoluuttisen sävelkorvani ansioista osasin soittaa laulut ne kerran kuultuani. Kuulen myös aina kaikki epävireisyydet ym oli sitten kyseessä soitto, laulu tai no mikä muukaan. Taitoni on välillä ärsyttävä mutta enemmänkin nautin siitä, ja osaan juuri hyödyntää sitä omassa käytössäni. Mutta viulutunneilta jäätyäni pois, usein soittelin radiosta ja elokuvista kuulemiani lauluja omaksi ilokseni. Luulin ettei minua ikinä rupeis harmittamaan,että lopetin viulunsoiton. Nykyään se hieman kaivaa mielessä. Eikä viulu ole jäänyt mielestäni pois..aina kun kuulen jonkin laulun, mieleeni tulee heti kuva miten sormeni ja jouseni liikkuisivat soittaessani kyseistä kappaletta Muistan kuinka innoissani olin kun sain ensimmäisen viuluni ja kuinka nautin sen soittamisesta..ehkä joskus vielä tartun soittimeen uudestaan..;) Eli mitä nyt musiikin harjoittamiseen tulee vuonna 2016...aion panostaa paaljon laulutunteihini. Rakastan kaikenlaista laulamista! Aion kehittää osaamistani laulajana ja muutenkin musiikin tuntemisessa, ääneni kehityksessä. Sen eteen aion tehdä paljon töitä tänä vuonna. :)


OPISKELU

Joo, ei ole todellakaan mun lempiaiheeni..:D mutta mulla on tosiaan enään puolitoista vuotta jäljellä merkonomin opiskeluja ja haluan suorittaa opiskelut niin, että valmistun keväällä 2017. Tämä syksy meni omien vaikeuksien takia vähän pieleen, mutta nyt olen valmis taas jaksamaan enemmän myös tässä asiassa. Ja haluan onnistua niin hyvin kuin itse sitten pystynkään, että saan ensimmäisen tutkintoni ja ammatin! 


LIIKUNTA

liikunta<3 sitä aion aktiivisesti harrastaa vuonna 2016, treenata niin salilla, tanssia ja ainakin liikkua luonnossa niin paljon kuin mahdollista. En halua tarrautua johonkin yhteen liikuntamuotoon liiakseen, vaan kokeilla erilaisia ja vaihdella. :) Pysyy kroppa ja mieli virkeänä! ;) (gunna work my booty too..x)


KASVISRUOKA

Jep, olen rakastunut. Nimittäin kasvisruokaan ja sen tekoon. Miten kaikista helpoista raaka-aineista saakaan niin hyvänmakuisia ja erilaisia ruokia! Mikä parasta, luonnonmukaisesti ja terveellisesti. Olen vasta alkaja tässä asiassa ja opettelen kokoajan enemmän. Tämä kiinnostaa mua hirveesti ja aion panostaa oppimiseen ja uusien ruokin löytämiseen! Mulla ei ole mitään suurempaa syytä, miksi olen alkanut kasvissyöjäksi pikkuhiljaa..haluan vaan olla mahdollisimman ystävällinen luonnolle, terveydelle ja muillekin eläville olennoille, Silti, jos jossakin tarjotaan lihaa yms tai menen syömään ym, aion ottaa mitä sitten haluankaan, En aio tehdä tästä sen suurempaa numeroa vaan testailla ja perehtyä tähänkin asiaan paremmin! Ainakin näiden kasvisruokapäivien jälkeen voin sanoa, että tekemäni fuudit on ollu toodella maukkaita ja vatsaystävällisiä! Hyvä fiilis. :)


tässä on eilistä lounasta: cashew pastaa :)


Onhan niitä muitakin asioita, johon aion panostaa ja toteuttaa ym. tänä vuonna, 2016! Mutta tuossa on nyt mitä halusin jakaa tässä postauksessa. 

Hyvää ja rentoa vuodenalkua<33 Nauttikaa ihanan talvisesta luonnosta, kun luntakin on saatu!







<3